Alkuun vielä vähän jatkoa edelliseen...
Omia toimiaanhan on vaikeata arvioida objektiivisesti, mutta ehkäpä vielä yksi esimerkki auttaisi selvittämään asiaa. Jos paikalla on minun lisäkseni kaksi muuta henkilöä, niin minusta tulee jotenkin selvästi hiljaisempi. Tämä voisi johtua huonosta itsetunnosta (omilla sanoilla ei olisi yhtään painoarvoa), mutta jos toinen henkilö poistuu, niin sitten minusta tuleekin yhtäkkiä paljon puheliaampi eli nyt sitä järkevää sanottavaa sitten olisikin. Poistuneella tai paikalle jääneellä henkilöllä ei ole juurikaan väliä, vaan ainoastaan henkilöiden lukumäärällä.
Sitten tuohon otsikon sosiaaliseen energiaan. En tiedä tarkkaan onko tuollaista käsitettä keksitty (varmaankin on), mutta minä tarkoitan sillä henkisiä voimavaroja, joita yleensä saadaan erilaisista sosiaalisista tilanteista. Yleensähän ihmiset "lataavat akkuja" esimerkiksi ystäviä tapaamalla tai työpaikalla kahvitauolla. Jostain kumman syystä monet tällaiset tilaisuudet ovat kuitenkin minulle henkisesti raskaita. Jos olen vain niin sanotusti mukana (eli olen hiljaa ja seuraan tilannetta), niin silloin ei yleensä ole ongelmia. Jos taas joudun mukaan keskusteluun (eli rupean punastelemaan, hikoilen, jne.), niin sitten olen aika nopeasti henkisesti loppu. Tämän takia en esimerkiksi työviikon jälkeen juuri koskaan lähde minnekään, vaan lataan akkuja olemalla yksin. Toki tähänkin "kummallisuuteen" liittyy poikkeuksia, sillä tässäkin toimii tuo edellisessä kappaleessa kuvaamani läsnäolevien henkilöiden lukumäärä (eli ilmiö esiintyy vain isommassa porukassa). Myös jotkin yksittäiset henkilöt tekevät tässä poikkeuksen. Toisin sanoen sosiaalisista tilanteista saamani tietynlainen "mielihyvä" on havaintojeni perusteella aika valikoivaa suhteessa muihin ihmisiin. Tämä taas vaikeuttaa luonnollisesti sosiaalisten suhteiden luomista ja sitä kautta lisää yksinäisyyttäni ja pitää minut erakkona.
Ensi kerralla sitten ehkä jotain vähän positiivisempaa kerrottavaa...
maanantai 25. elokuuta 2008
tiistai 19. elokuuta 2008
Persoonallisuudesta
Näin viimeisimpien lomapäivien ratoksi osui silmiini päivän Hesarista juttu Tiede & luonto -sivuilta. Jutussa kerrottiin sinitiasten persoonallisuuden tutkimisesta. Tutkija oli löytänyt neljä pääpersoonallisuutta: aggressiiviset, rohkeat, rauhalliset ja arat. Havaintoihin kuului myös se, että rauhalliset olivat osoittautuneet valppaiksi ja osasivat lähteä häkistä vapauteen lähes heti häkin oven avauduttua. Aggressiiviset eivät taas osaneet lähteä vapauteen, koska ne jäivät kiertämään häkissä aiemmin oppimaansa kehää.
Miten tämä sitten liittyy minuun? Ei kovinkaan paljoa, vaikka tavallaan itseni tuosta tunnistankin eli olen rauhallinen ja ehkä myös vähän arkakin. Eli toinen niistä tutkijan löytämistä yleisimmistä yhdistelmistä eri persoonallisuuksien välillä (toinen on siis aggressiivinen ja rohkea samassa persoonassa). Toki muutkin yhdistelmät ovat mahdollisia, mutta nämä kaksi ovat siis selvästi yleisimmät.
Jutussa myös kerrottiin esimerkkejä tilanteista, joissa kukin persoonallisuusyhdistelmä on parhaimmillaan ja taas vastaavasti huonoimmillaan. Nämä esimerkit vahvistavat myös omat havainnot itsestäni. Huonoimmillani olen silloin, kun tarvittaisiin aggressiivista ja rohkeaa käytöstä (esimerkiksi baarissa) ja vahvuuteni taas tulevat esiin parhaiten tilanteissa, joissa tarvitaan rauhallisuutta. Enää pitäisi vain keksiä rauhallisuuteen sopivat tilanteet. Se onkin se vaikein työ, mutta oleellista tässä olikin nyt vain se, että tiede tavallaan vahvistaa minun(kin) käytännössä havaitseman asian.
Jutun loppupuolella todettiin myös, että persoonallisuudet eivät sinänsä ole hyviä tai huonoja, vaan kukin persoonallisuusyhdistelmä voi osoittautua tietyissä oloissa suotuisaksi. Nyt siis minunkin kannattaisi keskittyä suotuisten olosuhteiden etsimiseen, koska silloin vahvuuteni toimisivat lähes automaattisesti edukseni. Ongelmana tässä on vain se, että sellaiset olosuhteet ovat kuitenkin aika harvassa.
Ensi kerralla palaan vielä vähän edellisen kerran aiheeseen...
Miten tämä sitten liittyy minuun? Ei kovinkaan paljoa, vaikka tavallaan itseni tuosta tunnistankin eli olen rauhallinen ja ehkä myös vähän arkakin. Eli toinen niistä tutkijan löytämistä yleisimmistä yhdistelmistä eri persoonallisuuksien välillä (toinen on siis aggressiivinen ja rohkea samassa persoonassa). Toki muutkin yhdistelmät ovat mahdollisia, mutta nämä kaksi ovat siis selvästi yleisimmät.
Jutussa myös kerrottiin esimerkkejä tilanteista, joissa kukin persoonallisuusyhdistelmä on parhaimmillaan ja taas vastaavasti huonoimmillaan. Nämä esimerkit vahvistavat myös omat havainnot itsestäni. Huonoimmillani olen silloin, kun tarvittaisiin aggressiivista ja rohkeaa käytöstä (esimerkiksi baarissa) ja vahvuuteni taas tulevat esiin parhaiten tilanteissa, joissa tarvitaan rauhallisuutta. Enää pitäisi vain keksiä rauhallisuuteen sopivat tilanteet. Se onkin se vaikein työ, mutta oleellista tässä olikin nyt vain se, että tiede tavallaan vahvistaa minun(kin) käytännössä havaitseman asian.
Jutun loppupuolella todettiin myös, että persoonallisuudet eivät sinänsä ole hyviä tai huonoja, vaan kukin persoonallisuusyhdistelmä voi osoittautua tietyissä oloissa suotuisaksi. Nyt siis minunkin kannattaisi keskittyä suotuisten olosuhteiden etsimiseen, koska silloin vahvuuteni toimisivat lähes automaattisesti edukseni. Ongelmana tässä on vain se, että sellaiset olosuhteet ovat kuitenkin aika harvassa.
Ensi kerralla palaan vielä vähän edellisen kerran aiheeseen...
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Itsekritiikistä ja itsesäälistä
Nyt vielä vähän lisää edellisellä kerralla aloittamastani aiheesta ja joitain muita satunnaisia ajatuksia...
Myönnän kyllä, että välillä itsekin ajattelen, että josko minulla sittenkin on vain huono itsetunto, koska välillä se minustakin siltä tuntuu. Tai tarkemmin sanottuna "oireet" viittaavat huonoon itsetuntoon. Kotikasvatuksesta en kuitenkaan löydä syitä huonoon itsetuntoon ja vaikka olinkin aika pahasti koulukiusattu, niin en kyllä halua laittaa paljoa senkään piikkiin. Mielestäni itsetuntoni pohja on hyvä ja kyseessä on vain itsetunnon normaali vaihtelu. Vaihtelu tapahtunee kuitenkin positiivisella puolella eikä niinkään positiivisen ja negatiivisen itsetunnon välillä.
Oikeastaan minä luulen, että saattaisin olla melkoinen naistenmies, jos vain muutamat luonteenpiirteeni sallisivat tämän. Lisäksi tiedän, että on olemassa useita naisia, jotka voisin tehdä onnelliseksi (ja he myös minut). Yksi nainen toki riittää minulle, mutta sen yhdenkin löytyminen on vielä tapahtumatta. Uskon myös, että jonain päivänä myös tapaan Hänet. Naisen, jonka kanssa olemme yhdessä onnellisia. Aikaa siihen saattaa mennä vielä aika paljonkin, mutta aikaahan minulla on. Ehkä tämä kertoo kaiken oleellisen itsetunnostani.
Liiallisesta itsekritiikistäkin minua on epäilty ja siinä saattaa olla jotain perääkin, mutta toisaalta harrastan (liiallista) itsekritiikkiä korkeintaan jälkikäteen (ainakin omasta mielestäni), joten ei tämäkään ainakaan yksin selitä tilannettani. Toisaalta olen kyllä aika analyyttinen persoona, joten ainakin joskus saatan syyllistyäkin liialliseen itsekritiikkiin.
Itsesäälistäkin minua on syytetty lähinnä tekstieni perusteella, mutta osin tekstien itsesääliä vihjaava tyyli on ollut tarkoituksellista. Nimittäin yksi syy blogini ehkä jopa masentavaan tyyliin on se, että en ole mitenkään ylpeä näistä maksuillisista panoista (ostan seksiä, koska en muuten saa). Lisäksi käyttämäni osittain kärjistävä tyylini johtuu myös siitä, että sillä tavalla "alleviivaan" omaa erilaisuuttani (erilaisuus ei tarkoita paremmuutta), koska jotenkin tuntuu, että kaikki eivät täysin ymmärrä tilannettani (tai minä en osaa selittää riittävän hyvin näitä varsin monimutkaisia mielenliikkeitäni).
Taidanpa vielä ensi kerrallakin jatkaa tästä, kun kerran sanottavaa tuntuu olevan...
Myönnän kyllä, että välillä itsekin ajattelen, että josko minulla sittenkin on vain huono itsetunto, koska välillä se minustakin siltä tuntuu. Tai tarkemmin sanottuna "oireet" viittaavat huonoon itsetuntoon. Kotikasvatuksesta en kuitenkaan löydä syitä huonoon itsetuntoon ja vaikka olinkin aika pahasti koulukiusattu, niin en kyllä halua laittaa paljoa senkään piikkiin. Mielestäni itsetuntoni pohja on hyvä ja kyseessä on vain itsetunnon normaali vaihtelu. Vaihtelu tapahtunee kuitenkin positiivisella puolella eikä niinkään positiivisen ja negatiivisen itsetunnon välillä.
Oikeastaan minä luulen, että saattaisin olla melkoinen naistenmies, jos vain muutamat luonteenpiirteeni sallisivat tämän. Lisäksi tiedän, että on olemassa useita naisia, jotka voisin tehdä onnelliseksi (ja he myös minut). Yksi nainen toki riittää minulle, mutta sen yhdenkin löytyminen on vielä tapahtumatta. Uskon myös, että jonain päivänä myös tapaan Hänet. Naisen, jonka kanssa olemme yhdessä onnellisia. Aikaa siihen saattaa mennä vielä aika paljonkin, mutta aikaahan minulla on. Ehkä tämä kertoo kaiken oleellisen itsetunnostani.
Liiallisesta itsekritiikistäkin minua on epäilty ja siinä saattaa olla jotain perääkin, mutta toisaalta harrastan (liiallista) itsekritiikkiä korkeintaan jälkikäteen (ainakin omasta mielestäni), joten ei tämäkään ainakaan yksin selitä tilannettani. Toisaalta olen kyllä aika analyyttinen persoona, joten ainakin joskus saatan syyllistyäkin liialliseen itsekritiikkiin.
Itsesäälistäkin minua on syytetty lähinnä tekstieni perusteella, mutta osin tekstien itsesääliä vihjaava tyyli on ollut tarkoituksellista. Nimittäin yksi syy blogini ehkä jopa masentavaan tyyliin on se, että en ole mitenkään ylpeä näistä maksuillisista panoista (ostan seksiä, koska en muuten saa). Lisäksi käyttämäni osittain kärjistävä tyylini johtuu myös siitä, että sillä tavalla "alleviivaan" omaa erilaisuuttani (erilaisuus ei tarkoita paremmuutta), koska jotenkin tuntuu, että kaikki eivät täysin ymmärrä tilannettani (tai minä en osaa selittää riittävän hyvin näitä varsin monimutkaisia mielenliikkeitäni).
Taidanpa vielä ensi kerrallakin jatkaa tästä, kun kerran sanottavaa tuntuu olevan...
keskiviikko 6. elokuuta 2008
Itsetunnosta ja asenteesta
Viime aikoina on jäänyt vähän vähälle tämän blogin päivitys, kun on ollut kaikenlaista pientä kiirettä, mutta eiköhän se taas tästä helpota. Tosin penkkiurheiluun sortuminen saattaa ehkä vielä vähän hidastaa tahtia, mutta asiaa ainakin on, joten enköhän saa niitä tänne kirjoiteltua. Mutta nyt asiaan...
Useampikin henkilö on sanonut minulle, että tuolla asenteella et saa naista. Lisäksi on sanottu, että itsetuntoni on nollissa tai ehkä jopa negatiivinenkin. En kuitenkaan itse täysin allekirjoita näitä väitteitä. Minun ongelmani ovat kyllä syvemmällä. Mielestäni itsetuntoa usein liioitellaan (vaikka toki tärkeä asia onkin). Tosin vaikeahan sitä on erotella perusluonteesta, mutta työni kautta olen huomannut, että kyseessä on isompi asia kuin pelkkä asenne tai itsetunto.
En pidä itseäni mitenkään erityisen rumana, joka ei kelpaisi kenellekään, tai muutenkaan huonona ihmisenä. Vähän erilainen kyllä olen, mutta en huonompi. Itseasiassa pidän itseäni monissa asioissa (ehkä hieman perusteettakin) muita parempana.
Kerronpa lyhyen esimerkin millä perustelen väitettäni. Työssäni vastaan tulevissa tilanteissa persoonani "pakottama" käyttäytymiseni on ihan samanlaista kuin kohdatessani naisia. Tämä tapahtuu siitäkin huolimatta, että saatan hyvinkin olla hieman aiemmin ratkaissut kuukausia vaivanneet ongelmat jossain työtehtävässä ja lisäksi saatan olla jopa ainoa henkilö paikalla, joka oikeasti tietää jotain puheenaiheesta. Eli itsetunnon pitäisi olla kyllä ihan huipussaan, mutta silti nämä samat ongelmat vaivaavat minua.
Kerron vielä toisenkin esimerkin minua vaivaavasta "sosiaalisesta rajoittuneisuudesta". Joko ihan kahdestaan jonkun kanssa tai sitten isommassa ryhmässä joku kysyy minulta jotain yleistä, esimerkiksi kuulumisiani tai tekemisiäni, niin menen heti ihan täysin lukkoon, punastelen ja änkytän, vaikka kuulumiseni tai tekemiseni ovatkin ihan tavallisia asioita. Ongelmana tässä on vielä sekin, että en edes itse pysty kovin tarkasti sanomaan näissä tilanteissa käytökseni syytä. Syyt ovat hyvin moninaiset ja siksi niitä on todella vaikea välttää ja muiden vielä vaikeampi ymmärtää.
Jatkunee ensi kerralla...
Useampikin henkilö on sanonut minulle, että tuolla asenteella et saa naista. Lisäksi on sanottu, että itsetuntoni on nollissa tai ehkä jopa negatiivinenkin. En kuitenkaan itse täysin allekirjoita näitä väitteitä. Minun ongelmani ovat kyllä syvemmällä. Mielestäni itsetuntoa usein liioitellaan (vaikka toki tärkeä asia onkin). Tosin vaikeahan sitä on erotella perusluonteesta, mutta työni kautta olen huomannut, että kyseessä on isompi asia kuin pelkkä asenne tai itsetunto.
En pidä itseäni mitenkään erityisen rumana, joka ei kelpaisi kenellekään, tai muutenkaan huonona ihmisenä. Vähän erilainen kyllä olen, mutta en huonompi. Itseasiassa pidän itseäni monissa asioissa (ehkä hieman perusteettakin) muita parempana.
Kerronpa lyhyen esimerkin millä perustelen väitettäni. Työssäni vastaan tulevissa tilanteissa persoonani "pakottama" käyttäytymiseni on ihan samanlaista kuin kohdatessani naisia. Tämä tapahtuu siitäkin huolimatta, että saatan hyvinkin olla hieman aiemmin ratkaissut kuukausia vaivanneet ongelmat jossain työtehtävässä ja lisäksi saatan olla jopa ainoa henkilö paikalla, joka oikeasti tietää jotain puheenaiheesta. Eli itsetunnon pitäisi olla kyllä ihan huipussaan, mutta silti nämä samat ongelmat vaivaavat minua.
Kerron vielä toisenkin esimerkin minua vaivaavasta "sosiaalisesta rajoittuneisuudesta". Joko ihan kahdestaan jonkun kanssa tai sitten isommassa ryhmässä joku kysyy minulta jotain yleistä, esimerkiksi kuulumisiani tai tekemisiäni, niin menen heti ihan täysin lukkoon, punastelen ja änkytän, vaikka kuulumiseni tai tekemiseni ovatkin ihan tavallisia asioita. Ongelmana tässä on vielä sekin, että en edes itse pysty kovin tarkasti sanomaan näissä tilanteissa käytökseni syytä. Syyt ovat hyvin moninaiset ja siksi niitä on todella vaikea välttää ja muiden vielä vaikeampi ymmärtää.
Jatkunee ensi kerralla...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)