Liiallisen varovainen

Edellisen kerran esimerkeistä jäi ehkä askarruttamaan, että miksi minä käyttäydyn ns. väärin? Kuten itsekin totesin, ei tuolla tavalla toimiessa voi muuta lopputulosta ollakaan. Tämä onkin se vaikeimmin selitettävä osuus, mutta yritän kuitenkin.

Minä olen huono puhumaan henkilökohtasista asioistani kasvokkain (tuskinpa kovin hyvä puhumaan edes muistakaan asioista). Tämän takia hyvin harva ihminen minua tuntee oikeasti, voisin jopa sanoa, että ei oikeastaan kukaan. Jos minun henkilökohtaiset asiat sattuvat tulemaan puheeksi, niin luonnollisesti punastun täysin ja hikoan välittömästi paidan läpimäräksi sekä rupean vielä puhumaan epäselvästi (puheen selvyydestä kuuleekin heti, jos olen vähänkään hermostunut) ja huonoimmassa tapauksessa rupean itkemään. Yleensä keskustelu sitten loppuukin varsin nopeasti ja aihe vaihtuu kiusallisessa ilmapiirissä.

Lisäksi on vielä suunvuoron ottaminen, jota en myöskään osaa (miten ihmeessä sekin on mahdollista?). Eli jos on useampi henkilö paikalla, niin en vain saa sanottua mitään. Minusta tulee pelkkä katseella seuraaja ja jos jotain saankin sanotuksi, niin ilman punastumista se harvemmin onnistuu. Ja sitten on vielä finnitkin, jotka ilmestyvät juuri ennen vähänkään tärkeitä tapaamisia (esimerkiksi sihteerien tapaamiset). Onneksi tämä on sentään vähän hellittänyt iän myötä ja myöskin sihteerien tapaaminen on vähentänyt jännittämistä, mikä myöskin auttaa asiaa.

Sama ongelma kuin puhumisessa on myös tekojen puolella eli vaikka haluaisin olla avulias ja kohtelias, niin en siinäkään aina onnistu. Yleensä tässä käy samoin kuin puhumisen kanssa ja menen tavallaan pieneen lukkoon. Osittain tämä johtuu siitä, että minulla ei ole kokemusta "normaalista" elämästä ja osittain luonteestani. Lisäksi olen itse aika tarkka asioista, joten sekin lisää omaa varovaisuuttani muita kohtaan. Sitä vain jotenkin on "ylikohtelias" eli ei halua "häiritä" toista, vaikka auttamisesta onkin kyse. Toisaalta tähän liittyy myös harkitseva luonteeni, joka siis näkyy varovaisuutena.

Lisäksi tähän liittyy myös vaatimattomuus, koska monista syistä johtuen sitä ei vain ole oppinut vaatimaan itselleen juuri mitään. Joskus olenkin miettinyt, että kumpi on vaatimattomampi Raimo "Raipe" Helminen (vaatimattomuuden esikuva) vai minä. Siinä olisikin jo varmasti vaatimattomuuden huippu, jos Raipe ja Pekkis kohtaisivat. :) Toisaalta vaatimattomuushan kaunistaa, joten tällä naamalla vaatimattomuus onkin jo edellytys, että ylipäätään voi liikkua julkisilla paikoilla. :)

Yhteenvetona voisi sanoa, että käyttäytymiseni perustuu lähinnä itselle vastenmielisten olotilojen välttelyyn, mikä ei toki ole kovinkaan viisasta, koska se karsii myös positiiviset kokemukset (kuten toisiin ihmisiin tutustumisen). Syntyy tavallaan negativinen kierre (välttelen entistä enemmän kyseisiä tilanteita ja sitä kautta olen enemmän yksin), mutta sen kierteen katkaiseminen onkin sitten paljon helpommin sanottu kuin tehty. Vähitellen kohti parempaa olen kuitenkin menossa, siitä käy todisteeksi tämä blogi. Vaikka olenkin jo tavallaan oppinut elämään yksin, niin onneksi kaipuu lähelle nostaa päätään aina sopivasti.

Ensi kerralla taitaa olla taas rapsan vuoro...

Liiallisen kiltti

Palaan vielä Karmeliin ennen varsinaista aihetta. Hän nimittäin pystyi ainakin osittain tarjoamaan myös paljon kaipaamaani läheisyyttä. Lisäksi Karmelin kanssa on myöskin juttu aina luistanut hyvin ja erityisesti huumorintajumme ovat kohdanneet. Ei siis ole todellakaan tarvinnut Karmelin luota poistua ilman hymyä. Ja tämä kaikki on tapahtunut siitä huolimatta, että Karmel onkin ihmisenä eräänlainen vastakohta itsestäni. Jollain oudolla tavalla kuitenkin pidän kuitenkin Karmelin tyylistä ja asenteesta elämään. Tätä asennetta on vaikea selittää, se vain pitää kokea. :)

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen eli liialliseen kiltteyteeni. Osittain tästä asiasta oli puhetta muualla ja sain siitä idean kertoa asiasta tarkemmin omalta kohdaltani. Aluksi kyse ei ollut liiallisesta kiltteydestä, vaan syistä miksi olen yksin ja miksi seuralaiseni ovat maksullisia, mutta aloitan nyt tästä aiheesta kertomalla esimerkin suoraan omasta elämästäni.

Eräänä päivänä näin eräässä ruokakaupassa mukavan näköisen naisen. Hän oli yksin ja sattui olemaan vielä suunnilleen yhtä vanha kuin minä. Näimme toisemme kerran, sitten toisen kerran (eri hyllyköllä) ja sitten taas yhdellä käytävällä. Vielä neljännenkin kerran näin hänet erään hyllykön kohdalla, kun olimme katsomassa samoja elintarvikkeita. Mitä minä sitten tein? Sanoin jotain tälle kauniille naiselle? Tai edes hymyillyt? Ei, minä lähdin häpeissäni pois, sillä eihän noin montaa kertaa sovi naista kohdata, sehän olisi jo ahdistelua ja sitä minä en tietenkään halua. Tyhmältähän tuo kuulostaa, mutta juuri noin siinä kävi. Tiedän toki, että jos olisin jotain sanonut, niin huonoimmillaankin olisin vain saanut jonkun ilkeän kommentin. Ymmärrätte varmaan taas vähän paremmin, miksi olen yksin, sillä eihän tällä tavalla todellakaan voi olla muuta lopputulosta. Mutta tällaista minun elämä on, minä en vain pysty enkä osaa näitä asioita.

Ja kerronpa vielä toisenkin esimerkin (näitä riittää). Tällä kertaa paikkana oli työhön liittyvä koulutustilaisuus tai vastaava, en oikein itsekään tiedä, mikä se oli. Ehkä esittelytilaisuus olisi parempi nimi, mutta siellä kuitenkin viereeni istui minulle tuntematon nuori ja kaunis nainen. Pian jouduimme hieman vaihtamaan paikkoja ja luulin menettäneeni hänet näkökentästäni. Mutta tämä nainen jäi kuin jäikin viereeni, sillä hänen paikkansa vaihtui vain minun toiselle puolelle. Mitäkö minä sitten tällä kertaa tein? Odotin toki tilaisuuden loppuun, jotta ei tulisi kiusallisia hetkiä kesken tilaisuutta. Viimeinenkin tauko oli pidetty ja tilaisuus lähestyi loppuaan, mutta minulla ei vieläkään ollut mitään järkevää sanottavaa kyseiselle naiselle. Ei ollut, vaikka olin käyttänyt lähes koko tilaisuuden ajan hyväkseni vain hyvän aloitteen keksimiseksi. Lopputuloksen varmaan arvaattekin eli siitä ei olekaan sitten mitään sanottavaa (ihan kuin minullakaan ei ollut mitään sanottavaa tälle naiselle).

Ensi kerralla kerron taas lisää syitä ja palaan ehkä vielä tähänkin aiheeseen...

20. Karmel

20. Karmel - Vieraanvarainen - ****+

Tavattavissa: Helsingissä
Tavattu: 5-10 kertaa
Tapaisinko uudestaan: Kyllä

Karmel on niitä harvoja naisia, joiden luona olen tuntenut oloni kotoisaksi heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Seksi oli hyvää ja rauhallista sekä sitä paljon kaipaamaani läheisyyttäkin oli mukana ainakin jonkin verran. Karmelilla on myös vähän muotoja, mutta se ei menoa haitannut. Kaikkiaan Karmel oli positiivinen yllätys ja hänen luonaan onkin tullut käytyä useamman kerran.

Motivaatio

Minä haen tästä blogin pitämisestä myös itselleni motivaatiota pitää toivetta yllä. Ilman kirjoittelua minä todennäköisemmin panostaisin vain rahan hankkimiseen ja sitä kautta ajautuisin pelkkiin maksullisiin suhteisiin. Nytkään en kyllä ole kaukana tuosta edellä mainitusta, mutta jotenkin minusta tuntuu, että tämän blogin avulla minä saan pidettyä toiveen hengissä. Ehkä se johtuu tästä asian pohtimisesta ja sitä kautta tulee (voimakkaampi) halu saada tavallinen suhde.

Minulle on ehkä käymässä kuten Tepolle, jonka viimeisimmässä kirjoituksessaansa näkyy kyllästymisen merkkejä pelkkään irtoseksiin. En tiedä oliko se sattumaa, mutta meidän molempien "herääminen" tapahtui noin parinkymmenen naisen jälkeen. Enkä toki tiedä, mitkä Tepon tuntemukset oikeasti ovat, mutta pientä käännettä on havaittavissa. Samanlainen pieni käänne on myös minun kohdallani tapahtunut viime aikoina. Asioita kirjoittaessani tänne blogiin joudun luonnollisesti myös pohtimaan näitä asioita paljon enemmän ja sitä kautta olen toivottavasti viisastunut.

Näillä asiolla tarkoitan syitä käydä maksullisissa ja syitä, joiden perusteella valitsen jonkun tietyn maksullisen naisen. Lisäksi olen pohtinut myös monia parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä kuten millaisen naisen kanssa olisin onnellinen. Aiemmin sitä keskittyi lähinnä seksiin, mutta nykyään sitä kaipaa sopivaa tunnelmaa ja ehkä hieman tunnettakin (jos se nyt vain on mahdollista maksullisessa seksissä). Tavallaan sitä on hakemassa kokemusta tulevaa seurustelua varten (jos joskus minäkin onnistuisin) eikä pelkästään seksistä vaan naisista yleensä, vaikka tämä onkin huono keino siihen.

Tämän blogin tarkoitus ei myöskään ole olla pelkkää yleistä valittamista tai itsesääliä, vaikka välillä siltä saattaakin tuntua. Pikemminkin tämä on vain tapahtuneiden asioiden kertomista ja myöntämistä eikä ruikuttamista tai ainakin tämä on tarkoituksena. Asiat nyt vain ovat menneet näin, eikä omiin tuntemuksiinsakaan voi paljoa vaikuttaa. Tästäkin huolimatta olen löytänyt melkein kaikista asioista myös sen positiivisen puolen, vaikka sitä ei aina näistä teksteistä löydykään.

Tässä oli nyt näitä motiivejani ja vähän muutakin, joten ensi kerralla varmaankin rapsaa...