Liiallisen kiltti

Palaan vielä Karmeliin ennen varsinaista aihetta. Hän nimittäin pystyi ainakin osittain tarjoamaan myös paljon kaipaamaani läheisyyttä. Lisäksi Karmelin kanssa on myöskin juttu aina luistanut hyvin ja erityisesti huumorintajumme ovat kohdanneet. Ei siis ole todellakaan tarvinnut Karmelin luota poistua ilman hymyä. Ja tämä kaikki on tapahtunut siitä huolimatta, että Karmel onkin ihmisenä eräänlainen vastakohta itsestäni. Jollain oudolla tavalla kuitenkin pidän kuitenkin Karmelin tyylistä ja asenteesta elämään. Tätä asennetta on vaikea selittää, se vain pitää kokea. :)

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen eli liialliseen kiltteyteeni. Osittain tästä asiasta oli puhetta muualla ja sain siitä idean kertoa asiasta tarkemmin omalta kohdaltani. Aluksi kyse ei ollut liiallisesta kiltteydestä, vaan syistä miksi olen yksin ja miksi seuralaiseni ovat maksullisia, mutta aloitan nyt tästä aiheesta kertomalla esimerkin suoraan omasta elämästäni.

Eräänä päivänä näin eräässä ruokakaupassa mukavan näköisen naisen. Hän oli yksin ja sattui olemaan vielä suunnilleen yhtä vanha kuin minä. Näimme toisemme kerran, sitten toisen kerran (eri hyllyköllä) ja sitten taas yhdellä käytävällä. Vielä neljännenkin kerran näin hänet erään hyllykön kohdalla, kun olimme katsomassa samoja elintarvikkeita. Mitä minä sitten tein? Sanoin jotain tälle kauniille naiselle? Tai edes hymyillyt? Ei, minä lähdin häpeissäni pois, sillä eihän noin montaa kertaa sovi naista kohdata, sehän olisi jo ahdistelua ja sitä minä en tietenkään halua. Tyhmältähän tuo kuulostaa, mutta juuri noin siinä kävi. Tiedän toki, että jos olisin jotain sanonut, niin huonoimmillaankin olisin vain saanut jonkun ilkeän kommentin. Ymmärrätte varmaan taas vähän paremmin, miksi olen yksin, sillä eihän tällä tavalla todellakaan voi olla muuta lopputulosta. Mutta tällaista minun elämä on, minä en vain pysty enkä osaa näitä asioita.

Ja kerronpa vielä toisenkin esimerkin (näitä riittää). Tällä kertaa paikkana oli työhön liittyvä koulutustilaisuus tai vastaava, en oikein itsekään tiedä, mikä se oli. Ehkä esittelytilaisuus olisi parempi nimi, mutta siellä kuitenkin viereeni istui minulle tuntematon nuori ja kaunis nainen. Pian jouduimme hieman vaihtamaan paikkoja ja luulin menettäneeni hänet näkökentästäni. Mutta tämä nainen jäi kuin jäikin viereeni, sillä hänen paikkansa vaihtui vain minun toiselle puolelle. Mitäkö minä sitten tällä kertaa tein? Odotin toki tilaisuuden loppuun, jotta ei tulisi kiusallisia hetkiä kesken tilaisuutta. Viimeinenkin tauko oli pidetty ja tilaisuus lähestyi loppuaan, mutta minulla ei vieläkään ollut mitään järkevää sanottavaa kyseiselle naiselle. Ei ollut, vaikka olin käyttänyt lähes koko tilaisuuden ajan hyväkseni vain hyvän aloitteen keksimiseksi. Lopputuloksen varmaan arvaattekin eli siitä ei olekaan sitten mitään sanottavaa (ihan kuin minullakaan ei ollut mitään sanottavaa tälle naiselle).

Ensi kerralla kerron taas lisää syitä ja palaan ehkä vielä tähänkin aiheeseen...